Minuun eniten vaikuttaneet kirjat

Dee Brown: "Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehin". Eniten minuun vaikuttanut kirja. Opetti toiseutta, opetti sen, että todellisuus on fantasiaa kiehtovampaa, opetti sen että historia on aina voittajan historiaa, opetti sen, että vankka optimismi ja hieno kansanliike voi toimia kuin sopulilauma joka syöksyy mereen, ja että toiseuteen kohdistuva väkivalta ja julmuus voi olla koruttoman loputtoman laajaa ja julmaa.

Richard Feynmanin omaelämäkertateokset ”Laskette varmaankin leikkiä, Mr Feynman!” ja ”Mitä siitä, mitä muut ajattelevat?” Antoi minulle synninpäästön: saa olla lapsellinen ja eri mieltä kuin muut. Opetti myös että paras älykkyys ei ole irrallaan käytännöstä, eikä sosiaalinen rooli, vaan toimivaa arkea, joka tosin vaatii aika paljon rohkeutta, ellei satu jo olemaan Nobelia tukenaan. 

Tove Jansson: Muumi-kirjat. Erityisesti "Muumipapan urotyöt". Pidän näitä ehkä kirjallisesti parhaina lukeminani, teksti on jotenkin taianomaista olematta teennäistä taiteilua.

Hergé: Tintti-kirjat. Näihin liittyy joku lapsuuden kultaharso, isi alunperin luki mulle WSOY:n vanhoja Jukka Kemppisen suomennoksia. 

Carl Barks: koko tuotanto. Kukaan ei ole vielä vanginnut animaation sulavuuttaa samanlailla still-kuviin. Taustalla Feynmanilainen arjen hulvaton nerokkuus ja mielikuvitus, vailla mitään korkeakulttuurista painolastia. 

J. R. R. Tokien: "Lohikäärmevuori" erityisesti, eli vanha suomennos Tove Janssonin piirroksineen taas jäänyt mieleen. Viihdettä, mutta hyvää sellaista. Sormusten Herra oli sama tarina matkasta vuoren hirviön luo uudelleen, tavallaan hienompi, mutta toisaalta ylityöstetty.

Orwell: Eläinten vallankumous. En muista miten tää meni ajallisesti, mutta viimeistään silloin ymmärsin, että Neuvostoliitto oli oikeasti paha. Parempi kuin "1984".

David Freeman: "Machinery of freedom". Paras kompakti ja helppolukuinen radikaalin markinaliberalismin puolustus.

Peter Bauer: "From subsistence to exchange". Arvostetun kehitystaloustieteilijän yhä radikaali näkemys (artikkelikokoelma) siitä, että maailman suurin ongelma eli kehitysmaiden köyhyys ei johdu luonnosta, geeneistä eikä riistosta vaan vanhakantaisista kulttuureista, kehittymättömistä omaisuus- ja kauppainstituutioista ja huonosta - yleensä regulatorisesta ja vasemmistolaisvaikutteisestra - hallinnosta.

Charles Hoaren Turing-palkintoluento "The Emperor's Old Clothes" http://www.cs.fsu.edu/~engelen/courses/COP4610/hoare.pdf opetti minulle, että: "There are two kinds of systems: those that are obviously right, and those that are not obviously wrong". Se opetti myös että arvovaltaisinkin hyvä neuvo voidaan ignoroida. Edelleen, että esimies ei saisi delegoida asioita, joita ei itse ymmärrä.

En keksi enempää yksittäisiä kirjoja. Hesse oli nuorena kova sana, Dostojevskiä inhoan mutta Tolstoin "Sota ja rauha" oli parempi kuin TV:n vastaavanlaiset "suku, seksi ja vallankäyttö" teeman saippuasarjat. Nuorisodekkarit olivat osa kehitystäni, 3 Etsivää ja ne Brains Benton -kirjat. Dekkarien lukeminen loppui sitten 18-vuotiaana. Kaikenlaisia klassikkoja tuli kahlattua läpi, myös arvostetumpia nuorisokirjoja 1970-luvulla. Enimäkseen kovin vasemmistolaisia. Ja B. Traven, anarkosyndikalistinen sillanpää vasemmistolaisuudesta myöhempään libertarismiini. Sci-fi-klassikot semmosen 5 vuoden jakson aikana. Se jäi sitten lähes kokonaan. 

"Kiihottaminen kansanryhmää vastaan" pitää kieltää

Joka kerta kun vaieten hyväksyt "pilailun" heikompien kustannuksella, olet syyllinen.   

Viime aikaista (ja oikeastaan Halla-ahon tuomiosta asti jatkunutta) keskustelua seurattuani tarkennan vihapuhekantaani. "Kiihottaminen kansanryhmää" on laissa kielletty ja minusta on hyvä niin. Se on sananvapauden rajoittamista. Sitä se on vielä enemmän kuin rikokseen kehottamiskielto tai kunnianloukkauksen kielto. Miksi se sitten on hyvä asia?

Joidenkin mielestä historialliset syyt eivät paina mitään, ja holocaustia on jauhettu ”liikaa”, eikä kommunistien pahoista teoista puhuta tarpeeksi (jälkimmäisestä olen samaa mieltä). Minun näkemykseni mukaan ei kuitenkaan ole kyse pelkästään Hitler-kortista, vaikka sekin sopii tähän argumentiksi paremmin kuin juuri mihinkään muuhun. On kysymys tuhansia ja satoja vuosia vanhasta atavistisesta heimovaistosta, joka aina uhkaa nostaa päätään. Varsinkin, jos ajat huonontuvat ja Eurooppa kriisiytyy, saattaa myös etninen ja kaikki muu erilaisuuteen kohdistuva viha taas leimahtaa. 

Kyse on rotuopeista, eugeniikasta, chauvinismista, kansalliskiihkoilusta, fasismista ja natsismista ja niiden jäänteistä nurkkakapakan arkiajattelussa, uusnatsien marginaaliryhmissä ja traditionalisti-intellektuelleissa. Kommunistien pahat teot ovat muuten yleensä olleet hiukan eri asia. Luokkaviha on pikemminkin perinteistä kateutta, kuin perinteistä heimovihaa. Poliittisen vihan mekanismit ovat hiukan erilaiset. "Tappakaa kapitalistit" ei tunnu kovin vakuuttavalta uhkaukselta, eihän kukaan edes tiedä, keitä ne "kapitalistit" ovat. Samoin kollektivistinen "kaapatkaa valta ja tappakaa kaikki vastustajat" on hiukan eri asia kuin toisen etnisen ryhmän vihaaminen syvällä psykologisella tavalla.

Koko hommassa on toki aste-eroja. Terveen kansallisen itsekkyyden raja on häilyvä. Kuten olen sanonut, minusta kohtelias rotu-, uskonto-, LGBT- ja kulttuuriennakkoluuloisuus on jotain, mitä en voi enkä halua kieltää. Sen sijaan haluan kieltää kansanryhmää vastaan kiihottamisen. Aina voidaan riidellä lain tulkinnasta ja sen sananmuodosta, mutta kannatan lakia periaatteellisista syistä, miten sen sanamuodot ja tulkintakäytännöt sitten muotoutuvatkin lakia kehitettäessä.

Kysymys ei ole vain eurooppalaisesta itseruoskinnasta, vaan myös itsesuojeluvaistosta. Otetaanpa ajatusleikki: Eurooppa kuihtuu ja Kiina nousee. Heillä ei ole Hitlerin perintöä hillitsemässä omaa kansallista arroganssiaan. Päinvastoin, ei tarvitse kuin lukea Sun Tsuta, joka kehottaa häikäilemättömään väkivaltaan, kuin Machiavelli ikään. Japanilainen imperialismi osoitti, että Aasiassa on varmasti potentiaalia äärimäiseen agressioon toisia rotuja ja kulttuureja kohtaan. Jos ei koko maailma -  niin Eurooppa kuin Aasiakin - onnistu nousemaan näiden barbaaristen piirteidensä yläpuolelle, jos ei kulttuurimme torju eläimellisiä vaistojamme, olemme tuomittuja toistamaan historian uudelleen.

Kun kuuntelen eräitä tuttaviani, niin on kysymys vain siitä, mitkä keinot seuraavista ovat käytössä:

https://en.wikipedia.org/wiki/Dehumanization

Nuoremmat eivät ehkä tajua, miten paljon natsien propagandaa ja fasismin perusluonnetta on tutkittu, ja että tutkijoilla on aika hyvä kuva siitä, miten ennakkoluulot etenevät syrjintään ja lopulta väkivaltaan. Tämä jos mikään on "slippery slope", kalteva pinta jossa pienet myönnytykset johtavat aina yhä suurempiin. Tosin ajatusta "jos annat pahalle pikkusormen, se vie koko käden" voidaan tässä käyttää kumman tahansa kannan perusteluun.

Minusta dogmaattinen "vapauden" puolustaminen on tässä naivia sanoihin hirttäytymistä. En näe vaaraa siinä, että "dehumanisaatio" julistetaan tabuksi (ja sen äärimmäinen muoto rikokseksi) sananvapauden kustannuksella. En näe sen puolen slippery slopea! Sen sijaan näen kiusaamisen ja syrjinnän kaltevan pinnan kaikkialla historiassa ja ympärilläni omassa arjessa: lapseni koulussa pojalle on jo opetettu termejä kuten "vammaiset maahanmuuttajat", työpaikolla joku ajautuu yhä syvemmälle epäsuosioon, netissä kaikkialla luodaan vastustajista idiootteja ja lopulta hirviöitä.

Tärkeintä ei tietenkään ole edes äärimmäisen vihapuheen kriminalisaatio. Tärkeintä on valpas näiden asioiden esillä pitäminen ja dehumanisaation hyväksymistä vastaan taisteleminen esim. tällaisten kirjoitusten avulla. Joka kerta kun vaieten hyväksyt "pilailun" niiden toisten kustannuksella, olet syyllinen.   

Näpit irti Internetistä, valtio!

Internetin voisi väittää olevan monimutkaisin ja suurin yksittäinen markkinailmiö, joka koskaan on kasvanut lähes täysin liberaalilla politiikalla. Toki se perustuu osin sosialistisen akatemian luomien tutkimusideoiden kaupallistamiseen ja alkuaikojen akateemisten verkkojen siementämään hankkeeseen.

Mutta jo pitkään Internet on perustunut oman papistonsa "vapaaseen" (vaikea termi, jokaisella oma tulkintansa) yhteistyöhön. Se toimii suurelta osin ilman lainsäädäntöä ja julkista hyväksyntää tai suunnittelua tai verorahoin tehtyjä investointeja. Tätä papistoa ovat IETF:n piirissä avointa yhteistyötä tekevät tekniset asiantuntijat. Kuka tahansa saa tulla mukaan. Erityisesti mukana ovat isojen operaattoreiden edustajat. Operaattoreiden ja teknologiafirmojen kaupalliset intressit ovat vahvasti läsnä. Kysymys on nimenomaan anarkistisesta kapitalismista.

IETF:n motto on

We reject: kings, presidents and voting. We believe in: rough consensus and running code.

Toistan: "WE REJECT VOTING!" Tämä tarkoittaa, että netissä pyritään löytämään järkevät tavat tehda asioita, mutta jos yhteisymmärrystä ei synny, tyypillisesti standardi jaetaan osiin, tai siitä tehdään uusia vaihtoehtoisia versioita, ja jokainen operaattori ja valmistaja ja loppukäyttäjäorganisaatio ja kotikone soveltavat niitä kuten haluavat. Usein kaikkien tai ainakin kovin monen etu on löytää vapaaehtoisiin kaupallisiin järjestelyihin perustuvan yhteistoiminnan edellytykset. Homma on toiminut aika hyvin. Enemmistöllä ei ole oikeutta pakottaa vähemmistöä tukemaan omia "hienoja" arvojaan tai teknologioitaan. Tämä on liberalismin ydin. Hyvään ei saa pakottaa!

Toki valtiot ovat monin tavoin yrittäneet puuttua asiaan. Teletoimintaa säädellään, ja sen säätely ulottuu Internetiinkin. Liikennettä estetään, lapsipornon ja valtiosta riippuen monen muun syyn takia. Operaattorin omatoiminen liikenteen kontrolli ei kuitenkaan ainakaan Suomessa ole ollut lainsäätäjän erityisen kiinnostuksen kohteena, onneksi.

Liikenteen välitys Internetissä perustuu reitittimien paketinvälitysalgoritmeihin. Jo aikojen alusta niihin on innovoitu erilaisia lajittelu-, jonotus-, priorisointi ja rajoitusmenetelmiä. Tietyntyyppisen liikenteen rajoittaminen saattaa olla järkevää hyvin yleisistä teknisistä syistä (multicast, UDP). Osa perustuu selvästi asiakassopimukseen ja valittuihin laiteratkaisuihin (MPLS vai ei, mitä tunnelointeja, IPv6 vai ei...). Osa on optimointia (TCP-pakettien ruuhkan kontrolli ja reitittimien jonotusalgoritmit).

Liikennettä on aina priorisoitu myös selvemmin kaupallisista syistä, sikäli kun lainsäätäjä ei ole sitä erikseen estänyt. Nykyinen laki ei sitä mitenkään erityisesti kiellä. Lähinnä tuo pykälä "Laki tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta / Vastuuvapaus tiedonsiirto- ja verkkoyhteyspalveluissa" on pannut eri tahojen mielikuvituksen liikkeelle. Kaukaa haettu tulkinta on, että jos liikennettä priorisoidaan, niin sitten operaattorit ovatkin itse vastuussa netissä lähetyistä tappouhkauksista. Eli profilointia tai asiakassegmentointia ei uskalla tehdä! My ass! Tuon pykälän tarkoitus ei todellakaan ollut "neutraliteetin" takaaminen vaan operaattorin käsitteellinen erottaminen sensuurivastuullisesta sisällön julkaisijasta!

Olen menettänyt oikeastaan toivoni. Laaja rintama huutaa, että netti ei voi toimia ilman valtiollista, kollektiivista kontrollia! Vapaus ei toimi! I rest my case with two gurus, who created the whole thing. If you read only one thing, be it this:

Hold Off On Net Neutrality
By David Farber and Michael Katz
Friday, January 19, 2007


If you read another:

Father of internet warns against Net Neutrality
The Register